02/11/2021

Farkkutakki Kätevä&Tekevä-messujen muotinäytökseen

Ensimmäisenä kouluprojektina tein asukokonaisuuden Kätevä&Tekevä-messujen muotinäytökseen. Salpauksen tekstiili-ja muotialan opiskelijat ovat perinteisesti tehneet osana opintojaan Kätevän messuille muotinäytöksen, ja niin myös tänä vuonna.

Tämän vuoden muotinäytöksen teema on "Muutos", Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden hengessä. Muotinäytöksen asuihin haettiin inspiraatiota paikallisesta luonnosta, ja muotinäytöksen asut ryhmiteltiin kolmeen osioon: Vesijärvi, Kiikunlähde ja Pesäkallio.

Hyppäsin mukaan Pesäkallion tiimiin, Pesäkallion asuissa oli teemana luonnossa liikkuminen, retkeily ja roskaamisen vähentäminen. (Tiimiläiset olivat tehneet jo suuren määrän työtä Pesäkallion osion camping-teeman ideoinnissa ja värien suunnittelussa ennen minun opiskeluiden alkamista, tässä mielessä sain hypätä mukaan valmiiseen ideaan.)
Tiimillä oli yhteinen värikartta, jonka mukaan asujen materiaalit valittiin.

Pesäkallion tiimin asujen materiaalit ovat muotinäytöksen yhteistyökumppaneiden (Varusteleka, Kierrätyskeskus Kontti) ylijäämäkankaita sekä kierrätysmateriaaleja. Tekemässäni kokonaisuudessa on 4 osaa: farkkutakki, housut, pusero ja liivi. Asukokonaisuuden materiaalit ovat vanhoja farkkuja, vanhoja T-paitoja, sekä ylijäämäkankaat Varustelekasta ja Kontista.

Tein vaatteet omilla mitoilla, koska en halunnut tehdä vain muotinäytöstä varten vaatteita, vaan nämä vaatteet jäävät käyttövaatteeksi itselleni muotinäytöksen jälkeen.

Pesäkallion tiimin moodboard ja värikartta

Farkkutakki:

Päässäni oli pyörinyt pitkään idea kierrätysfarkuista tehdystä maihari-tyylisestä takista, ja se oli ensimmäinen vaate mitä lähdin suunnittelemaan. Kokosin ensin ideoita Pinterestiin kierrätetyistä farkkuvaatteista, niiden rakenteista ja myös maiharitakkien malleista sekä camping-tyylisistä vaatteista.

Ideakuvia suunnittua varten, kuvalähde:Pinterest

Tiesitkö muuten, että yksien farkkuhousujen valmistaminen kuluttaa yli 10 000 litraa vettä? Se vastaa sitä määrää vettä, mitä yksi ihminen juo 17 vuoden aikana. (Eli koko odotetun eliniän juomavedet mahtuu 5 farkkuihin.) Ja yhden puuvillakuitukilon viljeleminen tuottaa jopa 12kg hiilipäästöt.
Materiaali, minkä valmistaminen kuluttaa näin paljon luonnonvaroja, kannattaa siis korjata, kierrättää ja laittaa uusiokäyttöön. 

Luonnos farkkutakista

Halusin tehdä takkiin isot taskut. Luonnossa kulkiessa ei aina ole laukkua mukana, joten tarpeelliset tavarat mahtuvat hienosti mukaan isoihin taskuihin. Myös takin pituus on mietitty niin, että se suojaa tuulelta ja pikku sateilta.

Pohdin farkkutakin rakenteita kestävyyden kannalta. Takki ommellaan farkkukankaan paloista, eli saumoja tulee paljon. Silmää olisi aluksi miellyttänyt saumojen jättäminen ns.raakasaumoiksi, että saumat näkyisivät vaatteeen oikealla puolella ilman huolitteluja. Mutta farkkutakista tulee (muotinäytöksen jälkeen) käyttövaate, ja tiedän miten farkkukankaan huolittelematon reuna lähtee rispaantuaan kun vaatetta pestään ja käytetään. Takin kestävyyden kannalta siis päädyin kuitenkin tekemään tavallisen yhdyssauman, huolittelemaan saumavarat yhteen ja tikkaukset vielä vahvistamaan saumaa.

Tein puvun peruskaavan Grafiksella omilla mitoilla. Kuosittelin kaavan takiksi, lisäsin reilusti väljyyttä, muotolaskokset jätin myös väljyydeksi, levensin helmaa, laskin olkasaumaa ja kainaloa ja muokkasin hihan kaavan pyöriöltä matalammaksi. (Takista en tehnyt protoa, koska takin malli on väljä. Laitoin reilut saumavarat josta sain varaa mahdollisille sovitusmuutoksille.)

Sovitusmuutoksia tuli hieman, hihoja nostettiin 1cm ylemmäksi ja väljyyttä piti ottaa pois miehustasta. En ollut osannut ottaa huomioon sitä, että miten farkkupalojen yhteen ommeltu saumarakenne+tikkaukset jäykistää miehustaa, eikä kangas laskeudu niin hyvin. Tämän kankaan jäykän rakenteen vuoksi takkiin laskettu väljyysvara jäi siis telttamaiseksi, eikä takki näyttänyt hyvältä.

Työvaihekuvia

Farkkutakin työjärjestys:

1. Pura kierrätysfarkut osiin ja leikkaa osista tasakokoisia paloja. Ompele palat yhteen, niin että paloista tulee suunnilleen kaavojen kokoisia paloja "uutta kangasta" (tilkkutäkin tekniikalla). Saumuroi saumavarat yhteen ja tee päälle tikkaukset.

2. Neulaa kaavat kiinni "uuteen kankaaseen" ja leikkaa kangas.

3. Valmista taskut ja kiinnitä ne etukappaleisiin.

4. Ompele olkasaumat, huolittele yhteen. Ompele miehustan ja hihojen sivusaumat, huolittele yhteen.

5. Kiinnitä hihat kädentielle, huolittele sauma yhteen.

6. Ompele miehustan helmakäänne.

7. Ompele kierrätysfarkuista puretut vyötärökaitaleet yhteen niin, että niistä tulee sopivan mittaiset pitkät kaitaleet etureunoihin, pääntielle ja hihansuihin. Kiinnitä kaitaleet etureunoihin ja hihansuihin. Tee tikkaukset.

8. Ompele napinlävet etureunan kaitaleeseen. Kiinnitä napit.

9. Silitä takki ja siisti langanpätkät.


Farkkutakin tasokuva ja poikkileikkauskuvat:

(Tämä on käsin piirretty kuva, tähän tulee jossain vaiheessa Illustrator-kuva.)


Materiaalitiedot ja hoito-ohje:

Kierrätysfarkkuja (kierrätykseen lahjoitettuja osin rikkoutuneita farkkuhousuja)
100% Puuvilla farkkukangas (ei sisällä elastaania)
Metallinen hopeapatinoitu farkkunappi (1€/kpl)

Hoito-ohjeeksi otin saman ohjeen, mikä kierräysfarkuissa oli.


Hinta-laskelma:


Kuva muotinäytöksestä, kuvaaja Tapani Nieminen.

Oma arvio:

Tämä farkkutakki oli minulle todella mieluinen vaate tehdä, jo heti ensimmäisestä suunnitelmasta lähtien. Ehkä siksi, että olin haavellut tämän tyylisen takin tekemisestä ja kierrätysfarkun hyödyntämisestä uudessa vaatteessa jo pitkään. Takki oli suuritöinen, mutta siihen osasin varautua ja sen vuoksi aloitin asukokonaisuuden valmistamisen vaativimmasta päästä, jottei loppupäästä tulisi kamala kiire ennen muotinäytöstä. Etureunan ja hihansuiden huolittelukaitaleen jouduin purkamaan ja tekemään muutamaan kertaan uudestaan. Tämä johtui siitä, että tein kaitaleen farkkujen vyörärökaitaleesta ja vyötärökaitaleet olivat venynyt ylälaidasta. (Farkkuhousujen vyötärökaitaleen ylälaita painautuu vatsaa vasten ja hieman venyy käytössä.)

Farkkutakista tuli mielestäni onnistunut, ja sellainen mitä olin suunnitellut. Ainoa, mitä ehkä tekisin nyt toisin, niin lisäisin takkiin vielä irrotettavan hupun.


Kuva muotinäytöksestä, kuvaaja Janita Tuominen.


Käytetyt tietolähteet:
https://kuluttaja.fi/artikkelit/farkut-nielevat-tuhansia-litroja-vetta/
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1201091

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti