13/12/2022

Näyttötyö, Kiertotaloustuotteen suunnittelu ja valmistaminen

Miksi tekstiili-ja muotialalla tulisi miettiä kiertotaloutta?

Vaateteollisuus on yksi eniten saastuttavista teollisuudenaloista, vaateteollisuuden hiilijalanjälki on isompi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteellä yhteensä. Vaateteollisuus kuluttaa tyypillisesti paljon energiaa, vettä, kemikaaleja ja uusiutumattomia luonnonvaroja.

Kuva: https://www.kuluttajaliitto.fi/materiaalit/vastuullinen-kuluttaminen-vaatteet-ja-tekstiilit/

Vaatteen valmistuksen suurimmat ympäristövaikutukset tulevat kuljetusten lisäksi puuvillan viljelystä ja värjäyksestä, sekä muiden kemikaalien käytöstä. Lisää saasteita syntyy langan ja kankaan valmistuksesta, ompelusta, varastoinnista ja tekstiilijätteestä.
Vuonna 2021 tehdyn tutkimuksen mukaan lähes 90% vaateteollisuuden päästöistä aiheutuu tekstiilikuitujen ja materiaalien tuotannosta. (Lähde: STJM) Näin ollen, kerran tuotettu materiaali tulisi saada pidettyä käytössä mahdollisimman pitkään, uudelleen käyttämällä ja kierrättämällä. Kaikkiaan kun tarkastellaan luonnonvarojen ylikulutusta (ei siis vain tekstiili- ja muotiteollisuuden osalta), käytämme siis jo nyt liikaa luonnonvaroja maapallon kantokykyyn nähden. Ja jos nykyinen kulutustahti ja väestönkasvu vielä nousevat ennusteiden mukaan, niin vuonna 2050 tarvitaan jo neljän maapallon verran luonnonvaroja, jotta pysyttäisiin kantokyvyn rajoissa. Tämähän on siis fyysisesti mahdotonta, meillä on vain yksi maapallo. (Lähde: Sitra)


Kiertotalouden termit:
Puhekielessä käytetyt termit ja jätelain mukaiset määritelmät voivat mennä sekaisin. Katsotaan siksi, että mitä kiertotalouden termit oikeasti merkitsevät.

Kiertotalous: 
Kiertotalous on laaja käsite, jonka tavoite on vähentää neitseellisen luonnonvarojen käyttöä pitämällä tuotteet ja materiaalit mahdollisimman pitkään käytössä ja vähentää näin jätteen syntyä. 
Materiaaleja ei siis käyttökaaren lopussa tuhota, vaan niistä tehdään uusia tuotteita.
Kiertotaloudeksi lasketaan siis kaikki muut materiaalien ja jätteiden hyödyntämistavat, paitsi niiden vieminen kaatopaikalle.
Kiertotalous usein tiivistetään kolmeen R:ään, REPAIR, REUSE, RECYCLE (Korjaa, käytä uudelleen, kierrätä).

Kierrätys: 
Kierrätyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa jäte valmistetaan tuotteeksi tai materiaaliksi, joko alkuperäiseen tai uuteen käyttötarkoitukseen. Tekstiilejä voidaan kierrättää joko mekaanisen tai kemiallisen menetelmän avulla.
Usein puhutaan kierrättämisestä kirpputorien kautta, mutta jätelainsäädännön mukaan tämä on todellisuudessa uudelleenkäyttöä.

Kierrätystuote:
Kierrätystuotteen materiaalit on hyödynnetty uudelleen raaka-aineiden tasolla tai jätemateriaali palautetaan uudelleen käyttöön. Kierrätys-sanan käyttö siis vaatii, että kyseessä oleva materiaali on jossain vaiheessa luokiteltu "jätteeksi".

Uusiokäyttö:
Uusiokäyttö ja kierrättäminen ovat synonyymejä.
Käytöstä poistetun materiaalin tai esineen käyttäminen uudelleen materiaalina, esimerkiksi toisen tuotteen valmistamisessa. Materiaali on jossain vaiheessa ollut jätettä ja sitten otettu uudelleen käyttöön. 

Uusiotuote:
Kierrätetystä hyötyjätteestä valmistettu tuote.

Uudelleenkäyttö: 
Käytöstä poistettua materiaalia tai sen osia käytetään uudelleen, joko samaan tapaan tai muuhun tarkoitukseen kuin alkuperäisesti. Tuote tai materiaali ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut jätettä.
Uudelleenkäyttöä on esim. vanhojen vaatteiden muokkaaminen ja käyttäminen materiaalina uusien vaatteiden tekemiseen.
Uudelleenkäytöksi ei voida kutsua tuotteita, joiden materiaalit ovat käyttämättömiä tai uutena ostettuja.
Kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksista hankitut materiaalit ovat siis todellisuudessa uudelleenkäyttöä, ei kierrätystä, sillä ne materiaalit eivät olleet jätettä ennen kirppikselle päätymistä.

Ylijäämä
Ylijäämää syntyy niin vaate- kuin huonekaluteollisuudessakin, se on siis valmista ja uutta kangasta, jolla alkuperäisellä tilaajalla ei ole käyttöä, tai sitten jäännöspalat/hukkapalat ovat liian pieniä käytettäväksi alkuperäisessä tarkoituksessa. Ylijäämämateriaalit ovat yleensä eriltään pieniä, ja niitä voivat hyödyntää parhaiten pienet yritykset.

Leikkuujäte:
Tekstiilien valmistuksessa syntyvää hukkamateriaalia, jota ei voi käyttää varsinaiseen tuotteeseen. Leikkuujäte ja vaatetuotannon ylijäämä luokitellaan jätteeksi.

Tekstiilijäte:
Käytöstä poistettua tekstiiliä, joka ei enää kelpaa uudelleenkäyttöön, eli se on rikkinäistä tai likaista.

Tekstiilijätteen erilliskeräys:
Jätelaki suomessa muuttuu tammikuussa 2023, ja silloin tulee voimaan tekstiilijätteen erilliskeräys.
(Siihen asti tekstiilijäte voidaan lajitella energiajätteeseen.)
Käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit lajitellaan poistotekstiilin keräykseen, jotka löytyvät jo nyt Rinki-ekopisteiltä. Poistotekstiilillä tarkoitetaan rikkinäisiä, virttyneitä, tai loppuun kulutettuja ja jotka eivät sellaisenaan kelpaa enää käytettäväksi.
Poistotekstiilin käsittelylaitoksessa kuidut avataan mekaanisesti, ja lopputuloksena saadaan kierrätyskuitua teollisuuden käytettäväksi. Kierrätyskuidusta voidaan valmistaa esim. lankaa, kuitukangasta, eristeitä, akustiikkalevyjä tai suodatinkankaita.



Poistotekstiili Suomessa

Suomessa syntyy vuosittain poistotekstiiliä noin 90 miljoonaa kiloa, siis uudelleen käyttöön soveltuvaa materiaalia sekä tekstiilijätteeksi luokiteltavaa. 

Vuonna 2021 tehdyn tutkimuksen mukaan, Suomessa kerätystä poistotekstiilistä 22% päätyy uudelleen käyttöön tai materiaalina hyödynnettäväksi Suomessa, 18% viedään ulkomaille ja 60% hyödynnetään energiana. (Globaalisti tarkasteltuna alle 1% tekstiilimateriaaleista kiertää, www.sfs.fi) 

Marraskuussa 2021 avattiin Suomen ja koko pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiilien käsittelylaitos Paimioon, Rester. Resterissä poistotekstiilit käsitellään mekaanisesti ja kierrätyskuiduista voidaan valmistaa esim. lankaa ja kuitukankaita.


Uusiotuotteita valmistavia yrityksiä

Huhtadesign
https://www.huhtadesign.fi/
Laukkuja, pussukoita ja pientuotteita, materiaaleina huonekaluteollisuuden ylijäämä nahka ja kierrätysfarkku. Suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, Lahdessa.

Heleganssi
https://heliko.fi/
Vaatemallisto kierrätysfarkuista, suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, Siilinjärvellä. 

Tyyki Design
https://tyyki.fi/
Kierrätysfarkusta valmistettu mekkomallisto sekä laukkuja ja pussukoita, ja koruja kierrätysnahasta ja -vetoketjuista. Suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, Turussa.

Piece of Jeans
https://pieceofjeans.com/
Kierrätysfarkuista valmistettu housumallisto, tilkkufarkkuja ja asusteita. Suunnitellaan Suomessa, valmistetaan Puolassa.

Globe Hope
https://globehope.fi/
Mallisto miehille ja naisille, jossa on käytetty materiaalina 100% kierrätyslankaa.
Myös laukkuja ja asusteita kierrätysmateriaaleista, esim. vanhoista turvavöistä ja messumatoista.
Suunnitellaan Suomessa, valmistetaan Suomessa, Baltiassa, Bangladeshissa ja Intiassa.




Mistä hankkia kiertotalousmateriaalia?

Jos haluaisi valmistaa tuotteita tai vaatteita vaikka kierrätysmateriaalista, eikä omaa tuotannon ylijäämää synny, niin mistä kannattaisi sitten etsiä? Tietenkin paikallisilta kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, mutta on myös muita vaihtoehtoja. Tässä kierrätys- tai ylijäämä materiaalia tarjoavia yrityksiä:


Nextiili
https://www.nextiili.fi/kerayspalvelu
Verkkopalvelussa voit täyttää lomakkeen, ja kertoa mitä materiaalia tarvitset. Kankaiden hinta on 6-50€/kg+ käsittelymaksut.

Side Flow
https://sideflow.fi/
Verkkopalvelusta voi etsiä ylijäämäkankaita, tai myös ilmoittaa tuotannosta syntyvästä ylijäämästä.
Ylijäämien verkkokaupasta löytyy mm. puuvilla- ja polyesterikankaita, nahkavuotia, vetoketjuja ja vanua. Hinnat alk.2,90€/m

Turun poistotekstiili
https://www.lsjh.fi/fi/jatteen-vastaanotto/poistotekstiilit-keraykseen/poistotekstiilimyymala/
Lounais-Suomen jätehuollon myymälä poistotekstiilille, hinnat 1-6€/kg.

Eurokangas
https://www.eurokangas.fi/yritys/yritysvastuu
Eurokankaan palaosaston kankaat koostuvat tehtaiden ja valmistajien ylijäämistä

Pure Waste
100% kierrätetystä materiaalista valmistettuja uusia kankaita
https://www.purewaste.com/fi/kauppa/materiaalit/kankaat




Tuoteturvallisuus:

Suomessa tuotteiden turvallisuutta valvoo Tukes, www.tukes.fi
Tekstiilien pitää täyttää kuluttajaturvallisuuslain yleiset turvallisuusvaatimukset: ne eivät saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle.
Tyypillisimmät tekstiileiden turvallisuusongelmat liittyvät kemikaaleihin, lastenvaatteiden nauhoihin ja nyöreihin, tukehtumisvaaraa aiheuttaviin pieniin irtoaviin osiin, esim. koristeet, sekä puutteellisiin merkintöihin.
Kuluttajille myytävissä tekstiilituotteissa pitää olla tuotteen kauppatavan mukainen nimi, tiedot valmistajasta ja tuotteen hoito-ohjeet joko symbolein tai sanallisesti.

Myytäessä kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja, täytyy varmistaa, että tuotteet ovat turvallisia kuluttajille eivätkä ne esimerkiksi sisällä rajoitettuja aineita, kuten nikkeliä tai lyijyä.
Tukesin sivuilla annetaan yleisohjeeksi uusiokäyttöön, että kannattaa huomioida, mihin käyttötarkoitukseen materiaali on alun perin suunniteltu, sillä se voi sisältää terveydelle tai ympäristölle haitallisia kemikaaleja. 



Irp -oikeudet uusiotuotteissa:

Irp -oikeuksia ovat mm. tekijänoikeudet, tavaramerkit ja patentit ja nämä tulee ottaa huomioon myös tehdessä uusiotuotteita myytäväksi.
Esimerkiksi Marimekko on suojannut päätavaramerkkinsä sekä tekstinä että kuvioina, eli Marimekolla on siis esim. unikko-kuvion käyttöön yksinoikeus. Marimekolla on myös kankaisiinsa immateriaalisuoja, eikä heidän valmistamiaan kankaita saa muut yritykset tai yrittäjät käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. (Itselleen tai lahjaksi tehtäviin tuotteisiin voi Marimekon kankaita käyttää). 

Tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus merkin käyttämiseen tuotteen tunnuksena. Jos uusiotuotteeseen käyttää luvattomasti toiselle kuuluvaa tavaramerkkiä, esim. kierrätysfarkuissa Levi`s merkkiä, niin kyseisestä uusiotuotteesta tulee silloin tuoteväärennös tai se rikkoo tekijänoikeuksia.
Ilman tavaramerkin haltijan lupaa valmistettua ja myytävää tuotetta sanotaan yleisessä kielenkäytössä piraattituotteeksi. Piraattituote on aina laiton.






Suunnittelu ja valmistaminen:

Lähdin suunnittelemaan ja tekemään tätä tutkintoni osaa sillä ajatuksella, että voisin tämän näyttötyön avulla pienentää omalla työpaikalla, korjausompelimossa, syntyvää jätettä ja parantaa Zero Waste- mallia.

Korjausompelimolla yleisimpiä töitä ovat esim. vetoketjun vaihdot, mekon helmojen ja farkun lahkeiden lyhennykset. Näistä korjaustöistä syntyy jätteeksi luokiteltavaa materiaalia, kuten rikkinäisiä vetoketjuja ja pätkiä farkun lahkeista. Voisiko nämä materiaalit vielä jalostaa uusiotuotteeksi?

Miesten rusetit:

Luonnostelin ensin miesten rusetteja, rusetti tulisi kierrätysfarkusta, ja siihen päälle kiinnitettäisiin rikkinäisen vetoketjun pätkiä. Vetoketjut useimmiten rikkoutuvat siitä päästä, mistä vetoketjun pää pujotetaan vetimeen ja muu osa vetoketjua on ehjä. Näin ehjän osan vetoketjua saa vielä käytettyä hyvin kierrätystuotteeseen. Rusetin farkkuosa tulee rikkinäisten farkkujen ehjistä kangas osista.


Kokeilin ja mietin miten rusetti muotoituisi. Huomasin heti, ettei vetoketjua voisi ommella kovin montaa pätkää rusettiin, koska siitä tulisi silloin liian painava, ja rusetti ei pysyisi hyvässä asennossa kaulalla. Solmun kohdalta täytyisi siis jättää vetoketju pois.

Minulla oli mallikappaleena yksi silkkinen rusetti. Siitä sain mittakaavaa rusetille sekä tutkittua rakenteita. Kaulan ympärille tulevaan osaan tulisi soljet kiristämistä varten ja koukut rusetin taakse, millä rusetin saa kiinnitettyä.





Rusetin kiinnityskoukut ja kiristyssolki ovat ainoat uutena ostetut materiaalit. Ne ovat metallisia ja siten tämän rusetin käyttökaaren lopussa vielä täysin kierrätettävissä uudeksi metalliksi.
Kaulan ympärille tuleva nauha-osuus on tehty ylijäämä-tilkuista. Materiaalitietoja ei ollut enää saatavilla, mutta materiaali on ohutta tekokuitukangasta, todennäköisesti polyesteriä.

Tein ruseteille vielä pienet laatikot myyntiä varten. Laatikoiden materiaali on myös kierrätettyä, vanhoja paperisia ostoskasseja. Löysin origami-tyylisen taitteluohjeen laatikolle, eikä siihen tarvitse käyttää liimaa tai teippiä. 

Valmiit rusetit myyntilaatikossa



Rusetin Hoito-ohje:

Materiaalit: Puuvilla, polyesteri, metalli (mahdollisesti sinkki).
Tuotteen kangas on kierrätetty. Materiaalin turvallisuus on varmistettu ekologisella pesulla ja höyrytyksellä.

Varovainen käsinpesu alhaisessa lämpötilassa.
Ei korkeita lämpötiloja, Ei rumpukuivausta, ei valkaisua.



Hiuspannat:

Suunnittelin myös hiuspantoja, nämä pannat valmistettaisiin lyhennettyjen mekkojen pois leikatuista paloista ja muista ylijäämätilkuista, mitä ompelimolla syntyy. En kuitenkaan halunnut aivan tavallista, suoraa hiuspantaa, vaan siinä olisi jujuna otsan kohdalle tuleva solmu. Joustavuus pantaan tulisi niskan puolelle ommeltavasta kuminauhasta.



Materiaali löytyi työpaikalta, ylijäämäpaloja ja tilkkuja, viskoosia ja puuvillaa. 

Kaavoina oli kaksi suorakaidetta, niskapalan koko 7 x 15,5cm ja otsapala 42 x 10cm. Ylijäämäpalan/tilkun koko vaikuttaisi pannan korkeuteen. Leikatessa muokkasin kaavaa tilkun koon mukaan ja piirsin liidulla tarvittaessa korkeamman palan, leveys pysyi samana kaikissa pantojen kappaleissa. Niskapalan sisälle pujotetaan kuminauha, ja kuminauha on ainoa uusi, ostettu materiaali tähän tuotteeseen.
Pantojen valmistaminen oli suoraviivaista ja nopeaa, ja vauhtia oli siinä määrin että unohdin taas kuvata valmistusvaihetta. 





Hiuspannan hoito-ohje:

Materiaali: Puuvilla/Viskoosi, kuminauha: polyesteri/elastaani.
Tuotteen kangas on ylijäämää. 

Suojaa hiuslakalta ja hajuvedeltä.
Käsinpesu tai hienopesu 30 asteessa, 
ei valkaisua, ei rumpukuivausta.



Farkkukorut:

Olin pitkään pohdiskellut, että miten farkun saisi jalostettua koruksi ja nyt lähdin kehittämään tätä ajatusta. Pienimmät farkkutilkutkin saisi hyödynnettyä koruissa, esim. lyhennetyn farkkulahkeen pois leikatut palaset. Luonnostelin pari erilaista korvakorun mallia, joista miellyin enemmän lehden malliin. Tein lehdestä heti pari kokeilua ja katsoin miten ne ensinäkin toimisivat riippuvana korvakoruna ja minkä verran farkkupaloja pitäisi ommella yhteen.

                                        
 
Yksittäinen kerros farkkua jäi vähän pliisuksi, ja neljä kerrosta oli jo liikaa. Päädyin kolmeen kerrokseen farkkukangasta.

                                                                

Ensimmäisissä kokeiluissa huomasin, että tummansininen, uusi farkku (mikä oli lahkeenlyhennyksen ylijäämä) värjäsi sormet kun aloin hapsuttamaan farkkua. Tulin siihen tulokseen, ettei siis uusi tummansininen farkku sovellu koruun, koska se saattaisi käytössä värjätä myös ihon. Kokeiluissa huomasin myös, että paljon elastaania sisältävä farkku ei purkautunut kovin kauniiksi.



                             






Korvakorujen koukuiksi tilasin askarteluliikkeestä uusia, hopeisia koukkuja ja renkaita. Hopea on kierrätettävissä ja nämäkin koukut voidaan käyttökaarensa lopussa sulattaa uudeksi hopeaksi.

Tein koruista testikappaleet ja kokosin pienen testiryhmän. Myös itselläni on ollut korut jokapäiväisessä käytössä reilun kuukauden päivät. Muutamien viikkojen testikäytön jälkeen kokosin testaajien palautteen:
-"tosi kivat korvikset ja ihanan kevyet"
-"ihanan pörröiset, pehmeät"
-"Iso plussa siitä, että korvikset on kevyet, mutta ei kuitenkaan liian olemattomat"
-"Tykkäsin että on hopeakoukut"
-"Kevyet käyttää, välillä unohtui että oli korvikset korvissa."
-"En ole missään nähnyt farkkukorviksia, ja nää sopii kivasti mun farkkujen kanssa"
-"Just hyvät arkikorut"
-"Tykkään tästä kierrätys/uusio-teemasta koruissa"
-"Ainoa miinus, minkä keksin, on että valitsin sittenkin liian pitkät korvikset, olisi pitänyt ottaa ne lyhyemmät"

Valmiit korvakorut ja myyntipahvit

Korvakorujen Hoito-ohje:

Materiaalitiedot: Puuvilla, Koukut ja lenkit 925 hopeaa, taustatapit: silikoni.

Koukut voi puhdistaa hopeanpuhdistusaineella tai hopeanpuhdistusliinalla.
Älä pese koruja pesukoneessa. Tekstiiliosaa (ja koukkuja) voi pyyhkiä mietoon pesuaineseokseen kostutetulla siivousliinalla.




Extra osio:

Korujen valmistuksesta syntyi vielä leikkuupaloja ja farkun hapsuttamisesta langanpätkiä.
Saisiko näistäkin materiaalinjämistä ja leikkuujätteestä vielä valmistettua jotain?




Koululta löytyi solufleeceä, se on siis polyvinyylialkoholi, joka on kuitukangasta ja se liukenee vedessä.
Laitoin langanpätkät ja pienen leikkuusilpun solufleecen väliin, vähän niin kuin hampurilaisen, ompelin tiheästi yhteen ja sitten liuotin vedessä kuitukankaan pois.

Leikkuujäte ja langanpätkät solufleece-kerrosten välissä



Ompelin kaikki kerrokset yhteen tiheästi tikkaamalla



Solufleecen pois liuottamisen jälkeen materiaali näytti tältä.



Tein tästä omaan käyttöön kokeilukappaleen, pienen meikkipussin. Katson miten uusi materiaali kestää käyttöä useamman kuukauden ajan, purkaantuuko materiaali ommelten välistä? Tämä voisi olla kyllä mainio tapa hyödyntää kaikista pienenkin materiaalisilppu ja jos materiaali kestää hyvin käytössä niin otan tämän varmasti jollain tapaa käyttöön.





Hintalaskelmat:

Rusetti:

Kankaat 
Vetoketju 
Kiinnitysosat 1,69€
Veroton hinta 1,69€

Työkustannukset 31,14€
Kiinteät kustannukset 10% 3,46€

Veroton hinta yht. 36,29
(alv.24%) 8,71€
Hinta: 45€



Hiuspanta:

Kankaat 
Kuminauha 1,29€/m x 0,18 = 0,23€
Veroton hinta 0,23€

Työkustannukset 15,76€
Kiinteät kustannukset 10% 1,75€

Veroton hinta yht. 17,74€
(alv.24%) 4,26€
Hinta: 22€


Korvakorut:

Kankaat
Jalometalliset korunosat 3,60€
Tapit 0,10€
Veroton hinta 3,70€

Työkustannukset 22,08€
Kiinteät kustannukset 10% 2,45

Veroton hinta yht. 28,23€
(alv.24%) 6,78€
Hinta: 35€



Itsearviointi:

Tämä aihealue on itselle tärkeä ja tekeminen oli alusta asti mielekästä. Monelta osin valmistamisessa oli tuttuja juttuja, olen tehnyt ennen melko paljonkin pientuotteita. Mutta pääsin kokeilemaan myös uutta, solufleece oli uusi materiaali itselle ja tämä oli mielenkiintoinen kokeilu.
Myös tämän kirjallisen osuuden kokoaminen oli hyödyllistä, esim. lainsäädäntö tuotemerkkien käytöstä uusiotuotteissa. Olisin voinut käyttää tämän tutkinnon osan tekemiseen vaikka kuinka monta kuukautta aikaa, kaikenlaista lisäideaa tuli tekemisen varrella. Ehkä toisaalta oli hyvä että aika oli rajallinen ja koulun päättyminen ja valmistuminen tuli vain koko ajan lähemmäksi, niin ei tullut paisuteltua ylettömästi. Kaikkiaan olen tyytyväinen lopputuloksiin.

Englanniksi:

In this part of the degree, I made products from recycled materials. Why is it important to think about the circular economy in the clothing industry? As the garment industry is one of the most polluting industries, the carbon dioxide emissions generated by the garment industry are higher than those of global aviation and shipping combined.
I started designing recycled products on the basis of how I could reduce the amount of waste generated at my own workplace. So, as a material, I used broken zippers and surplus fabrics.
I made three types of products from recycled materials, men's bows, hairbands and denim earrings. I really liked making of these products and I am satisfied with the end results.

Lähteet: 

https://outilespyy.com/kierratys-uudelleenkaytto-uusiokaytto-termi/ 
https://www.kiertotaloudestakasvua.fi/kiertotaloussanasto/
https://www.stjm.fi/palvelut-ja-tietoa-yrityksille/vastuullisuuspalvelut/tekstiilien-kiertotalous/kiertotalouden-termit-tutuiksi/ 
https://salpakierto.fi/jatehaku/poistotekstiilit/
https://www.sitra.fi/julkaisut/uhri-sopeutuja-vai-ratkaisujen-tarjoaja/#luonnonvarojen-ylikaytto-voi-kriisiyttaa-myos-talouden
https://www.stjm.fi/uutiset/noin-puolet-suomalaisen-tekstiili-ja-muotialan-ilmastopaastoista-voitaisiin-valttaa-tuplaamalla-tuotteiden-kayttoika/
https://tukes.fi/documents/5470659/10883829/Kiertotalouslaitosten+turvallisuusriskit+-esitys/e2b79f00-c1f0-a9ad-4c64-231f84a5b8d2/Kiertotalouslaitosten+turvallisuusriskit+-esitys.pdf
https://www.marimekko.com/fi_fi/ohjeita-kankaan-ostamiseen
https://eetti.fi/2009/09/14/blog-puuvillan-ymparistovaikutukset/
https://www.kuluttajaliitto.fi/materiaalit/vastuullinen-kuluttaminen-vaatteet-ja-tekstiilit/
https://www.stjm.fi/palvelut-ja-tietoa-yrityksille/vastuullisuuspalvelut/tekstiilien-kiertotalous/
https://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522167873.pdf




Valmistin myös tähän tutkinnon osaan kuuluvan asukokonaisuuden viime vuoden (2021) Kätevä & Tekevä messujen muotinäytökseen. Asukokonaisuuteen sisältyi rikkinäisistä farkuista tehty farkkutakki, ylijäämä kankaista tehdyt housut ja pusero sekä vanhoista t-paidoista punomalla tehty liivi.





02/11/2022

Mittatilausompelun näyttötyö

 Mittatilausompelun näyttötyönä tein takin asiakkaalle. Asiakkaallani oli jo heti valmiina visio, että minkälaisen takin hän haluaisi. Asiakkaani on pitkä nainen (180cm), ja hänen on vaikea löytää itselleen pitkää villakangastakkia. Hänen haluamansa takki olisi siis pitkä, musta villakangastakki, jossa olisi vaikutteita Matrix-elokuvien pitkistä mustista takeista. Siihen tulisi pystykaulus, napitus sivuun ja se olisi yksityiskohdiltaan hillitty. Asiakas kuvaili takin fiilistä näyttäväksi, mutta samaan aikaan hillityksi ja hieman elegantiksi. Asiakkaalla oli valmiina muutama idea-kuva, joiden pohjalta lähdin piirtämään luonnoksia.

Luonnostelin nilkkapituisen, A-linjaisen takin, sivuun tulevalla napituksella ja pystykauluksella. Siihen tulisi prinsessa-leikkaukset ja kahden kappaleen hiha. Tämän luonnoksen perusteella suunniteltiin asiakkaan kanssa takkia lisää, asiakas haluaisi yhtenäisen helman, niin ettei taakse tulisi halkioita. Sivusaumoihin tulisi huomaamattomat taskut ja napitus sivulla olisi piilonapitus. Asiakas toivoi, että yleisilme takissa olisi mahdollisimman yksinkertainen, eikä paljon erottuvia yksityiskohtia olisi.


Yritän huomioida kaikkiin valmistamiini vaatteisiin kestävän kehityksen ja elinkaaren jo suunnitteluvaiheessa.
Tätä asiakastyötä ei ollut mahdollista toteuttaa kierrätysmateriaaleista, koska asiakkaalla oli tarkka visio takista, hän halusi mustan villakankaan ja myös hankkia itse kankaan. (Usein ylijäämänä tai kierrätyskeskuksesta hankittu kangas ei ehkä vastaa täysin alkuperäistä visiota värin tai materiaalin suhteen.)
Pystyin kuitenkin antamaan vinkkejä laadukkaasta ja kestävästä villakankaasta, kuten että laadukkaassa villakankaassa on 80% villaa tai enemmän. Kun villakankaassa on mukana hieman kovaa kuitua, esim. polyamidia, se kestää paremmin hankausta ja vaikka vesisadetta. Myös mitä tiheämpi kudos villakankaassa on, sitä lämpimämpi ja kestävämpi se on.

Nämä laadukkaat ja kestävät villakankaat ovat usein kalliimpia, kuin vähemmän villaa sisältävät kankaat, mutta jos villakankaan laadussa tingitään, niin siitä valmistettu vaate ei kestä siistinä kovin pitkään, ja alkaa nyppyyntyä jo muutamassa käytössä.
Laadukas villakangas näkyy myös valmisvaatteiden hinnoissa, syksyn 2022 hinta-taso villakangastakeille (joissa kankaassa oli yli 80% villaa) liikkui 400-800€ hintaluokassa.
(Hintatiedot: Kekäle, Halonen, Stockmann, Sokos)
Takkikaupoille lähtiessä kannattaa syynätä materiaalitiedot huolella, koska nimikkeellä "villakangastakki" myydään takkeja, joissa ei ole yhtään villaa, vaan materiaali onkin polyester-akryyliä. Silloin materiaali onkin todellisuudessa muovia, eikä se lämmitä eikä kestä käyttöä.


Lisäksi laadukas vuorikangas tekee takista pitkäikäisemmän, eikä halvinta mahdollista vuorikangasta todellakaan kannata ostaa. Polyestervuori on helposti hiostava ja se myös sähköistyy, etenkin pakkasilla. Viskoosi vuorikankaassa on miellyttävä ihoa vasten ja se myös hengittää paremmin kuin esim. asetaatti. Viskoosivuori myös laskeutuu kauniisti, ei juuri haalistu ja 100% viskoosi on myös biohajoava materiaali.

Huomioin myös vuorituksen saumarakenteissa kestävyyden, kaikkiin vuorin saumoihin tuli vähintään 1,5cm saumavara ja kaikki saumat huoliteltiin yhteen. Jos vuorituksen tekee liian pienillä saumavaroilla, niin kangas lähtee rispaantumaan nopeasti saumoista. 
Myös takin miehustan saumoihin jätin reilut saumavarat, vyötäröllä, lantiolla ja rinnan kohdalla on joka saumassa 2cm saumanvarat. Näin takkia on mahdollista isontaa, jos joskus koko vähän muuttuisikin.

Myös villakangastakin huolellisella hoidolla pidennetään takin käyttöikää, mutta hoito-ohjeisiin palataan lopuksi.







Aloitin muotoilemalla mallinukelle pystykaulusta. Asiakkaan toiveena oli leukaan asti ulottuva, melko korkea pystykaulus, joka olisi myös kaulan myötäinen. Samalla nauhoitin mallinukelle sivulle siirrettyä napitusta.


Päätin tehdä takista ensin kokeilun 1:2 nukelle, eli suunnittelin kaavan kuosittelun puolikkaassa mittakaavassa ja koossa 38. Pystykauluksen kaavan piirsin maljamaisen pystykauluksen ohjeella.

Kokeilu pikkunukelle

Puolikkaan mittakaavan kaavoilla sain myös laskettua asiakkaalle kankaan menekin, asettelin kuositellut kaavat leikkuusuunnitelmaan (kangas puoliksi taitettuna) ja laskin paljonko kangasta menee. Kankaan menekiksi tuli 3 metriä.

Tein myös rakennekokeiluja, en ollut ennen valmistanut piilonapitusta, joten halusin kokeilla miten napituslista olisi paras tehdä. Tein puuvillakankaasta piilonapituslistan, johon napinlävet ommeltiin.


Lisäksi tein taskusta kokeilun, löysin koululta kaavoituskirjasta ohjeen sauman yhteydessä olevaan taskuun ja siitä tulikin asiakkaan toivoma huomaamaton tasku.


Sitten aloin piirtämään puvun peruskaavaa asiakkaan omilla mitoilla. Piirsin ensin peruskaavat 1:4 koossa ja sitten oikeaan kokoon. Kun olin kuositellut kaavat, aloin tekemään takista protoa. Koululta löytyi protoon kankaaksi turkoosi, paksuhko kangas, mikä taitaa oikeasti olla verhoilukangasta.

Proton leikkuusuunnitelma

Kangas purkaantui rajusti, reunat oli pakko huolitella.

Sovitusvalmis proto takista

Sitten tehtiin ensimmäinen sovitus proto-takille. Ensimmäisenä muutettiin helman pituutta. Asiakas oli miettinyt täysipitkän takin helman käytännöllisyyttä, miten paljon se menisi kuraan sadekeleillä ja miten se toimisi autoon mentäessä jne. Niinpä helma lyhennettiin nilkan yläpuolelle. Lisäksi takkia kavennettiin vähän kauttaaltaan, tässä vaiheessa kavennettiin eniten helmasta. Kun takki lyheni niin kapeampi A-linja näytti paremmalta. Myös hihoja kavennettiin hieman, mutta kaulus istui hyvin eikä siihen tarvinnut tehdä muutoksia. Hihan pituus oli myös hyvä.

Proton 1.sovitus




Sovituksen jälkeen aloin tehdä kaavaan sovitusmuutoksia ja sitten takin valmistus menikin jäihin useaksi kuukaudeksi. Asiakas aloitti elämäntaparemontin, eikä halunnut että takkia tehtäisiin valmiiksi ennen kuin tavoitepaino olisi saavutettu. Kesän jälkeen elokuussa jatkettiin, tein protolle ensimmäisessä sovituksessa tulleet sovitusmuutokset ja sovin asiakkaan kanssa toisen sovituksen prototakille.


Proton 2. sovitus

Edestä kavennettiin lisää

Taakse tuli myös lisää kavennuksia

Takkiin tuli kavennuksia etu-ja takakappaleille rinnan korkeudelta lantiolle asti, mutta hihat ja helma olivat tällä kertaa hyvät. Seuraavaksi tein sovitusmuutokset kaavoihin ja sitten pääsinkin valmistamaan varsinaista takkia oikeasta kankaasta.
Testasin eri kankaita piilonapituslistaan. Kokeilin puuvillakangasta, vuorikangasta ja miehustan villakangasta. Napinläven ompelusta tuli vuorikankaaseen langanvetoja, joten se ei ollut sopiva kangas. Mietin myös kestävyyttä, mikä kangas kestäisi parhaiten useita napin aukaisuja.

Leikkuusuunnitelma


Leikkuusuunnitelman tekeminen olikin melko tarkka homma, koska piilonapituksen rakenne muuttui kankaan hankinnan jälkeen. Ensin olin suunnitellut, että piilonapituksen kaitale tulee puuvillakankaasta. Tämä muutettiin, koska asiakas toivoi että takkia voisi käyttää myös napit auki, ja napituslistan kangas olisi samaa kuin miehustan kangas, eikä erottuisi. Kangasta siis kului enemmän, kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Pyörittelemällä kaavoja ja tekemällä tarkan leikkuusuunnitelman sain kankaan kuitenkin riittämään.

Testasin tukikankaita

Sovitusvalmis takki

Sitten päästiin sovittamaan varsinaista oikeaa takkia. Asiakas oli vielä hieman laihtunut ja vyötäröltä otettiin vielä hieman sisään. Muuten takki istui hyvin eikä muutoksia tullut.




Tein takkiin sovitusmuutokset ja vielä vyötärön kavennukset kaavaan ja sitten tein vuorin kaavan miehustan kaavojen perusteella. Vuorin kaavaan poistin prinsessa-leikkaukset, eli yhdistin sivupalat etu- ja takakappaleisiin.

Vuorin leikkuusuunnitelma

Testasin myös neppareita, kauluksen kiinnitys ei tulisi piilonapituksella, koska kauluksen reunasta olisi piilonapituslistan takia tullut todella paksu ja myös painava. Asiakkaan toive oli pienet ja mahdollisimman vähän erottuvat napit, joten kokeilin pressillä laitettavia pienempiä neppareita, mutta koululla ei ollut mustia neppareita ja harmaa neppari erottui liikaa mustasta kankaasta.
Kokeilin myös ommeltavia mustia neppareita, mutta testissä niistä alkoi maali kuoriutumaan kymmenen avauskerran jälkeen, joten ne eivät pysyisi siisteinä kuin muutaman käyttökerran.
Kun olin saanut piilonapituksen valmiiksi, niin onneksi kuitenkin huomasin, ettei kaulus tarvinnutkaan erillistä neppari-kiinnitystä. Tukikankaiden ja piilonapituksen ylimmän napin ansioista kaulus pysyi kaunisti kiinni ja siihen olisi ollut turha lisätä enää nepparia.

Nepparien testaus

Ommeltavien nepparien testaus


Piilonapituksen napinläpien testaus


Tikkaukset sai tehtyä tarkasti kapealla vetoketju-paininjalalla

Takin valmistaminen oli suurilta osin selkeää ja sujui hyvin. (Sen verran sujuvaa, etten muistanut kuvata aivan kaikkia valmistuksen vaihteita)
Vaikein osa takin valmistusta oli hieman yllättäen pystykauluksen kiinnitys pääntielle. Siitä tuli kaikkien kangaskerrosten vuoksi paksu kohta, eikä nuppineulat, kiinni harsiminen tai silittäminen auttanut kauluksen sisäpuolen kiinnityksessä. Paininjalka painoi jomman kumman puolen kauluksesta vinoon eikä tikkauksesta tullut mielestäni tarpeeksi siistiä. Taisin tehdä sen seitsemään kertaan, ennen kuin tikkaukset olivat mielestäni tarpeeksi siistit.
Vaikeaa takin valmistuksessa oli myös itse materiaali, se imi itseensä aivan kaikki pienet langanpätkät ja nukat ja karvat, ja vaikka puhdistin vaateharjalla niin se imi ilmasta jo karvat ja pölyt itseensä. Takkia ei voinut myöskään kovin voimakkaasti muokata silittämällä, joten ommeltaessa oli oltava tarkka.

Valmis takki






















Hoito-ohje:

Materiaalitiedot:
Miehusta: 80% Villa
20% Polyamidi
Vuori: 100% Viskoosi



Vesipesu kielletty,
Valkaisu kielletty,
Silitys max 110 astetta
Kemiallinen pesu tetra-kloreteenillä
Rumpukuivaus kielletty


Villa hylkii luonnostaan likaa, joten usein pelkkä tuuletus riittää. Villakangastakkia kannattaa huoltaa luonnonharjaksisella vaateharjalla, joka puhdistaa irtokarvat ja irrottaa myös pienimmät tahrat. Tarrarullaa ei villakangastakille kannata juurikaan käyttää, se saattaa jättää takin pintaan liimajäämiä ja sitten siihen tarttuu lisää pölyä.
Säilytä takkia tarpeeksi leveässä henkarissa, kesäsäilytyksen ajaksi takki on hyvä pakata pukupussiin pölyltä suojaan.
Tarvittaessa vie takki pesulaan, sitä ei saa pestä vedellä.


Itsearviointi:
Takin valmistus oli pitkä projekti, jossa alussa tekemäni suunnitelma aikataulusta meni totaalisen pieleen. Se tapahtui osittain sairastumiseni vuoksi ja osittain minusta riippumattomien seikkojen vuoksi. Tässä voisin lainata opettajaani, ja "takki-projektin tekeminen kesti pitkään kuin Iisakin kirkon rakentaminen". 
Osittain takin tekemisessä kesti myös oma tarkkuuteni, jos jokin sauma tai tikki ei näyttänyt hyvältä, tein sen niin monta kertaa uudestaan, että olin tyytyväinen. Tähän vaikutti se, että asiakkaani on myös taitava harrastaja-ompelija, ja tiesin että hän kyllä näkee epäkohdat aivan yhtä varmasti kuin itse näin ne. Koin myös tämän näyttötyön todella tärkeäksi osaksi opintokokonaisuuttani, joten halusin valmistaa takin huolella ja niin että se kestävä ja pitkäikäinen.
Mitä tekisin toisin?
Käytin miehustan leikkuusuunnitelman tekoon kokonaisen päivän, pyöritin kaavoja, mittasin ja tarkistin. Ja silti siellä meni yksi alavara väärinpäin (nurjalle puolelle) ja jouduin muuttamaan poikkileikkauskuviin tekemiäni rakennesuunnitelmia. Tässä tekemäni saumarakenne vain muuttuu, eikä siitä tullut siis mitään virhettä vaatteeseen. Mutta ehkä leikkuusuunnitelmassa olisi siis vielä voinut olla jotenkin skarpimpi ja tarkistaa kaikki uudelleen vaikka viidenteen kertaan.
Tiedän, ettei yrittäjänä voisi ikipäivänä käyttää näin montaa kuukautta asiakkaan tilaustyön valmistamiseen, mutta koen myös että tämä oli koulutyö enkä voinut vaikuttaa itse kaikkiin viivästyksiin.
Tärkeintä kuitenkin on se, että asiakas on todella tyytyväinen takkiin ja se on hänen visionsa mukainen.
Silloin voi myös ompelija olla tyytyväinen.


In English:

I made a custom-made woolen jacket for the customer. My client is tall and has a hard time finding the right length of long coat for himself. The client had a clear vision of what style of jacket he would like, and based on the discussion and idea images, I drew sketches of the jacket. The jacket would have a stand-up collar, a wide hem and be ankle-length. The buttoning would be a hidden and it goes on the side of the jacket.

First, I made a test piece of the jacket in a half size and made sure that the pattern I had designed worked. Then I drew the patterns with the customer's own measurments and made a prototype before making the actual jacket. 

Making the jacket was a long project and had to be suspended for several months because the customer was losing weight and he didn't want the jacket to be the wrong size. I am satisfied with the end result and most importantly, my client is very fond of the jacket.





Lähteet:
www.kekale.fi
www.stockmann.com
www.halonen.com
www.sokos.fi
www.eurokangas.fi
www.kankaita.com
https://arkiveatelier.com/blogs/villan-hoito/villakangastakin-pesu-ja-huolto
https://www.luonnonkaunis.com/2021/04/vaatehuolto-villakangastakin-huoltaminen.html