10/03/2022

Mittatilaustyönä reisitaskuhousut ja raglanhihainen paita

Kätevä&Tekevän muotinäytöksen jälkeen aloin suunnittelemaan ensimmäistä asiakastyötäni koulussa. Tarkoitukseni on tämän ammattitutkinnon aikana opetella etenkin miestenvaatteiden kaavoitusta ja valmistusta, koska perustutkintooni ei sisältynyt miestenvaatteita ollenkaan.

Sainkin pian sovittua ensimmäisen asiakkaan ja suunnittelu asiakkaan kanssa aloitettiin kartoittamalla tarpeita ja mittojen otolla. Asiakas kertoi melkein heti haluavansa teettää vaatteet, joita hän on pitkään etsinyt mutta ei ole löytänyt juuri sopivia mistään vaatekaupoista.
Asiakas tarvitsee siistit, mutta rennot vaatteet, joita voisi käyttää sekä etätöissä verkkopalavereissa että myöskin konttorilla ja ehkä myös työmatkoilla. 

Paidan tulisi olla mukava päällä, ja sen pitäisi olla myös hieman lämmin. Paidan alle pitäisi mahtua kauluspaita. Paitaan asiakas ei missään nimessä haluaisi mitään printtejä tai koristeita, vaan yksivärinen ja simppelin siisti paita. 

Housuissa pitäisi olla paljon taskuja, niin että taskuihin mahtuu kaikki tarvittava, mutta myös niin että ne olisivat sekä mukavat että siistit. Housut tulisi myös olla yksiväriset ilman printtejä tms. Väritoiveina asiakas esitti vihreän, harmaan ja ruskean.

Kuvalähde: Pinterest

Suunnittelun aluksi selasin Pinterestiä ja mietin asiakkaan tarpeita. Mietin myös materiaaleja ja miten saisin asiakkaan toiveen siististä mutta mukavasta täytettyä. Esitin asiakkaalle muutamia Pinterest-kuvia, ja niiden perusteella päädyimme collegesta tehtävään raglanhihaiseen paitaan, ja reisitaskuhousuihin, missä olisi melko suora lahje, ei slim fit, mutta ei myöskään pussihousu, ja vyötärö olisi hieman väljempi ja vyötärökaitaleessa olisi kuminauha mukavuutta tuomassa.

Piirsin suunnitelman


Ehdotin asiakkaalle että vaatteet tehtäisiin kestävän kehityksen malliin, ja tämä sopi hänelle hyvin. Niinpä lähdinkin kiertämään kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja. Löysin kierrätyskeskuksen askartelunurkasta onnekseni kasan ylijäämäkankaita: reisitaskuhousuihin soveltuvaa kangasta kahta erilaista, sekoitekankaita molemmat, kahdessa eri harmaan sävyssä. Asiakas valitsi tummemman harmaan kankaan. Paitaan löysin juuri sopivan määrän ruskeaa collegea, mikä vaikuttaisi olevan puuvillasekoitetta tai kokonaan puuvillaa.

Tein peruskaavat housuihin ja paitaan asiakkaan mittojen mukaan Grafiksella. Miesten kaavoja en ole koulussa tehtyjen kaavoitusharjoitusten lisäksi koskaan vielä piirtänyt, joten nyt pääsin opettelemaan uutta. Ensin valmistin reisitaskuhousut.

Luonnos reisitaskuhousuista ja raglanhihaisesta collegepaidasta

Reisitaskuhousut

Kuosittelin käsin housujen Grafisilla tehtyyn peruskaavaan hieman väljyyttä, laskin haarakoukkua ja vyötäröä alaspäin. Vyötärölle lisäsin vielä enemmän väljyyttä muuntamalla vyötärölaskokset väljyydeksi. Vyötärökaitaleeseen tuleva kuminauha kiristäisi väljyyden sopivaksi. Piirsin etukappaleelle vyötärölle taskut ja reisitaskut. Lahkeensuihin tuli myös kaitaleet ja kuminauhakuja.

Proton leikkuuasetelma

Koska en ollut koskaan aiemmin tehnyt miesten housujen kaavoitusta, tein housuista prototyypin. Prototyyppiin valitsin värivirheellisen pussilakanan ja ehdotin asiakkaalle, että myös protosta tulisi asiakkaalle käyttövaate, niin ettei protoon käytetty kangas menisi hukkaan. Tämä sopi asiakkaalle ja niinpä sovituksen ja kaavamuutosten jälkeen tein protohousuihin hieman muutoksia ja niistä tulee värjäyksen jälkeen asiakkaalle pyjamanhousut.

Protohousujen sovitus

Proton sovituksessa kaavaan tuli hieman muutoksia, asiakas halusi etutaskuista hieman syvemmät ja etukappaleen kaavaa piti lyhentää lantion kohdalta. Lahkeita myös kavennettiin pikkuisen pohkeiden kohdalta.

Protohousut muunnettuna pyjamanhousuiksi.

Leikkuuasetelma varsinaisesta housukankaasta
Tukikankaiden testausta


Protosta tulleiden housujen etukappaleen kaavamuutosten vuoksi sovitin housut vielä toisen kerran asiakkaalle. Tällä sovituskerralla ei tullut enää mitään muutoksia, koska housut istuivat asiakkaalle hyvin.

Sovitusvalmiit housut


Reisitaskuhousujen tasokuva ja poikkileikkauskuvat:





Reisitaskuhousujen työjärjestys:

1. Kiinnitä tukikankaat vyötärökaitaleeseen, litsiin ja taskunläppiin.
2. Ompele ulompi taskupussi miehustan taskunsuuhun, silitä ja tikkaa.
3. Aputikkaa sisempi taskupussi kiinni miehustaan saumanvarasta, ompele taskupussin sauma yhteen ja huolittele.
4. Ompele etu- ja takakappaleiden haarasauma, huolittele. Valmista etuhalkio.
5. Ompele sivusaumat yhteen, huolittele. Valmista reisitaskujen läpät ja taskupussit. Ompele napinlävet taskuläppiin. Kiinnitä reisitaskujen taskuläpät ja pussit sivusauman kohdalle.
6. Ompele lahkeiden sisäsauma, huolittele.
7. Kiinnitä vyötärökaitale, tee tikkaukset.
8. Valmista lahkeensuiden kaitaleet, kiinnitä lahkeensuuhun, huolittele ja tee tikkaukset.
9. Ompele napinläpi vyötärökaitaleeseen ja kiinnitä nappi.
10. Siisti ja silitä.


Napinläpien testejä.

Reisitaskuhousujen hoito-ohje:

Kankaan tarkkoja materiaalitietoja ei ollut saatavilla, koska ostin kankaan ylijäämänä kierrätyskeskuksesta. Arvioin kankaan olevan puuvilla-polyesteri sekoitetta.

Konepesu 40-60 asteessa, ei valkaisua.
Rumpukuivaus kielletty, silitys kaksi pistettä, ei kemiallista pesua.


Reisitaskuhousujen hintalaskelma:




Valmiit reisitaskuhousut asiakkaan päällä.







Collegepaita
Tein myös paitaan peruskaavan Grafiksella, ja sitten tulostetun peruskaavan kuosittelin käsin.
Raglanhihan kuosittelua oli onneksi harjoiteltu juuri kaavoituksen tunneilla, ja kaavan kuosittelun periaate oli siksi tuoreessa muistissa. Lisäsin myös kaavaan väljyyttä, hieman pituutta ja laskin resorien leveyksien mukaiset poistot pääntielle ja hihansuihin.


Collegepaidan leikkuuasetelma


Collegepaidasta en tehnyt protoa, koska paidan malli oli väljähkö ja collegekangas on joustava. Lisäsin kaavaan valmiiksi reilut saumanvarat, jotta mahdollisille sovitusmuutoksille oli tilaa.

Sovituksessa tuli vain hieman muutoksia, etukappaleelta suoristettiin raglanin saumoja (raglanhihan kiinnityssauma oli liian kaareva) ja pääntietä avarrettiin etukappaleelta n.0.5cm.


Tasosauman testit.


Collegepaidan tasokuva ja poikkileikkauskuvat



Paidan työjärjestys

1. Ompele raglanhihat kiinni etu- ja takakappaleisiin saumurilla yhteen.
2. Ompele paidan ja hihojen sivusaumat saumurilla yhteen.
3. Kiinnitä resorit pääntielle, hihansuihin ja helmaan saumurilla.
4. Ompele huolittelukaitale takakappaleen pääntielle resorisauman päälle.
5. Tee tikkauset tasosaumurilla.
6. Siisti ja silitä.


Paidan hoito-ohje

Paidan tarkkoja materiaalitietoja ei ollut enää saatavilla, koska kangas oli ylijämää kierrätyskeskuksesta.
Arvioin materiaalin olevan puuvilla-polyester sekoitetta.

Konepesu 40-60 astetta, silitys 2 pistettä, ei valkaisua,
ei rumpukuivausta, ei kemiallista pesua.


Paidan hintalaskelma





Valmis collegepaita asiakkaan päällä.



Itsearviointi kokonaisuudesta

Tässä asiakastyössä pääsin oppimaan uutta miesten vaatteiden kaavoituksesta ja työ oli minulle mieleinen. Erityisesti pidin housujen suunnittelusta ja valmistamisesta. Myös paidan valmistuksessa oli raglanhihan kaavoitus mukava kuositeltava. Teollista tasosaumuria en ollut käyttänyt pitkään aikaan, joten sitäkin oli kiva päästä ajelemaan paidan valmistuksessa.
Parasta itselleni tässä oli kuitenkin se, että asiakas oli niin tyytyväinen vaatteisiin. Loppusovituksessa ja vaatteiden luovutuksessa asiakas halusi heti ottaa vaatteet käyttöön ja kommentti oli:
"Nämä on juuri sellaiset kuin olin ajatellutkin, älä vaan hävitä näiden kaavoja, haluan teettää näitä lisää."





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti